Eilen Tiina kasvattaja kävi meillä antamassa tokovinkkejä. Lähinnä mulle ja Mindille tunnarissa, ruudussa, voi kaukoissa ja luoksarin maahanmenossa. Ja kaikki vinkit tuli kyllä tarpeeseen!!! Vihdoinkin me päästään eteenpäin voittajan liikkeissä:) Pitää vaan muistaa ettei etene liian nopeasti, niinkuin tänään kävi, heh. Tunnari alkoi hyvin, mutta tein liian vaikean jutun lopuksi ja vääränhän se Mindi toi (loppuun tietysti helpotettu toisto, että onnistui). NYT pitää treenata suunnitelmallisesti eikä ottaa liian vaikeita asioita!!! Tänään mä kävin myös Mindin kanssa koululla tokoilemassa. Hiottiin vähän seuruuta naksulla. Vähän M painoi, mutta ihan nättiä se kuitenkin oli. Sitten kapulan sivulle tuonnin vahvistamista. Mä en tiedä miksi alunperin edes opetin Mindin tuomaan eteen. Onhan se tietenkin näyttävämpää, mun mielestä:) Lopuksi vielä pari superpitkää luoksetuloa, että M sai oikein irrotella ja kyllä tuli lujaa! Ainiin, otettiinhan me vielä paikallamakuukin. 4min ja mä olin piilossa. Häiriötä ei paljon yhtään. Hyvin pysyi, tosin lonkalla se oli kun tulin piilosta, mutta mä en jaksa millään välittää siitä kun mun käsittääkseni se ei vähennä pisteitä ellei koko ajan vaihda lonkkaa?

Tänään käväistiin Seinäjoen KV näyttelyssä. Olin ilmonnut vain Vinkan, koska Mindi on niin vähässä turkissa että turha viedä. Mutta Vinx on niin hoikassa kunnossa ja keskeneräinen että sitäkin on oikeestaan turha viedä:D Mutta kun mä niin tykkään näyttelyistä! Tungosta oli taas kamalasti ja Vinkaakin rupesi jo ahdistamaan, mutta kun se sai hetken olla häkissä niin se rauhoittui. Kehä oli n. 2 tuntia myöhässä. Appenzelleja oli peräti 3 ja tuomarina Hannele Jokisilta. Kun mä katoin siinä ennemmin bernien arvostelua (sama tuomari) niin siellä eriä sai vähän massakkaammat koirat, niin mä jotenkin arvasin jo sitten mitä mieltä se tulee olemaan meidän kakarasta:D Ja H sieltä tuli, mutta ei ihme kyllä harmittanut yhtään. Vinka antoi tosi kivasti tutkia itsensä, ei peruuttanut senttiäkään! Se on edistynyt:) Ja oli tosi kiva nähdä uusia appeihmisiä!:) Tässä Vinksun arvostelu;
Hyvät mittasuhteet, mutta kauttaaltaan vielä kovin kevyt ja keskeneräinen. Oikeat mittasuhteet päässä, mutta liian kapea kauttaaltaan.Tyypilliset kulmaukset . Kevyt luusto. Vielä litteä runko. Häntä saisi olla paremmin kiertynyt. Hyvät värimerkit. Erinomainen luonne. Liikkuu hyvin.
Mun mielestä tuo on tosi hyvä arvostelu, kun siinä nuo huonot asiat on vaan noita "kevyt ja keskeneräinen", jotka kehittyy ajan kuluessa (paitsi tuo häntä). Joten antaa neidin kehittyä rauhassa. Paitsi että meillä on tänä vuonna vielä 3 näyttelyä, mutta sen jälkeen ehkä taukoa:D

^Ja laatu 10+