Ihanaa! Vihdoinkin saatiin valkoinen lumipeite maahan! Tai onhan se ollut jo pari päivää, mun päivitykset tulee aina vähän myöhässä. :) Vinka on ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen ja se olisi koko ajan menossa ulos! Tänäänkin vietettiin pari tuntia metsässä ja kippura painoi menenään lumessa pää kolmantena jalkana. Minski on vähän hillitympi, mutta villiintyy aina välillä juoksemaan Vinkan perässä.

Viime sunnuntaina oli parit koiramaiset pikkujoulut. Päivällä oltiin Kurikassa EP-bernien pikkujouluissa ja illalla Kauhajoen koiraharrastajien. Kurikassa EP-bernit palkitsi Mindin ja Vinkan kuluneen vuoden toko- ja näyttelysaavutuksista. Kiitos! :) Illan pikkujouluissa pidettiin Mindin kanssa tokoesittely, jonka ohjelma muuttui melko radikaalisti, koska Mindi päätti "kenraalissa" olla osaamatta esim. ruutua. Improvisoiden vedettiin tokot kuitenkin läpi.


Vanha kuva sporttibernistä

Tokopuolella on tullut uusi virtapiikki! :D Ensinäkin SM-tokot järjestetään ensivuonna ja tavoitteet on suurinpiirtein selvillä. Vinkalla voin liikkeistä ainoastaan tunnari tuottaa päänvaivaa, mutta muissa osaan edetä ainakin jollainlailla. Koetreenit pitäisi ottaa mukaan ohjelmistoon, että tulee rutiinia ja suoritusvarmuutta. Mindin merkki on edelleen aika huonossa jamassa ja aionkin uhrata sille tästä lähtien yhden ruuan päivässä. Ruutu on tosiaan hukassa (tarjoaa etureunaa), joten pitääpä ottaa taas naksu esiin. Myös Mindin tunnari on _jälleen_ pilalla.. Samat liikkeet kusee molemmilla koirilla, ohjaajan lienee syytä katsoa peiliin?

Täytyy vielä kertoa Vinkan eilisestä ruudusta hallilla. Tehtiin siis koetreeniä ja merkkautin normisti ruudun Vinkalle, mutta kun lähetin sen, niin V painelikin täysiä puomille! Toisella lähetyksellä meinasi tehdä saman jutun, mutta kun kielsin, niin neiti lähtikin sitten hyppäämään tokohypyn edestakas! Huoh, tämä oli joskus meidän bravuuri. :) Yleisöllä oli ainakin hauskaa, joku sieltä kommentoikin, että siinä huomaa kumman lajin koira valitsisi...

Ja hei, viikonloppuna messariin!