Onpas niin paras viikonloppu takana! Perjantaina päivällä lähdettiin ajelemaan Ouluun kolmen ihmisen ja kolmen koiran kera. Perillä oltiin hyvissä ajoin, niin ehdittiin tsekata kisapaikka ja vähän fiilistellä iltakisojen tunnelmaa. Mindi ja Vinka oli ihan idiootteja hihnassa, on vissiin saaneet vetää kaikki lenkit viime viikkojen aikana...
Onneksi meiän hotellin lähellä oli kiva ranta ja luontopolku, missä koirat sai juosta vapaana. Paitsi yksi nimeltä mainitsematon koira kannatti pitää tietyissä paikoissa kiinni, sillä heti irti päästessään kyseinen eläin oli kaulaansa myöten läheisessä pskalammikossa pulikoimassa. Illemmalla kaiken kuivauksen ja kurapyyhkeiden kuivattamisen jälkeen oli hyvin aikaa datailla ja syödä.

Lauantaina oli mun kaverin vuoro jännittää, koska niillä ekat viralliset agikisat ikinä. Rataantutustumisessa kauhea paniikki ja mä selittelin ohjauskuvioita ja varmaan sekotin ensikertalaisen pään ihan täysin:D Pari virhettä tuli, mutta silti pääsivät finaaliin ! Finaalissa meno näytti upealta ja F:t _Kauhavalta_ voittivat nuo SM-hopeeta!
Mindi ja Vinka oli välillä hengailemassa kisapaikalla ja Vinka teki siinä hälinässä pmakuun, ihan mun mielenrauhan vuoksi. Koko päivä siinä menikin kisapaikalla seuraten välillä kisoja ja välillä turisten uusien ihmisten kanssa.

Illalla oli tottakai tehtävä hotellin nurmikkopläntillä vielä paniikkitreenit, jotka menivät tunnaria lukuunottamatta erinomaisesti. Vinka teki hienon seuraamisen superpalkalla ja jäävät. Mindi teki loistavat ruudut ylipitkältä matkalta ja kivat luoksarin seisomiset, tunnarista ei puhuta.

Sunnuntaiaamuna JÄNNITTI. Mutta kisapaikalla ei enää jännittänyt, koska tunnelma oli edellispäivään verrattuna ihan kellarissa. Onneksi oli kuitenkin hyvää seuraa. Alokasluokka aloitti aamulla aikaisin ja avoinluokka just Vinkan päiväunien aikaan. Se selitti siis Vinkan laimean menon, mun koiran virittelyissä ja koetilanteessa olemisessahan ei ole mitään vikaa. Hehe. Vinka teki kaiken ihan ok, mutta oli vähän lahna, jonka seurauksena muutama lisäkäsky sinne tänne.

Paikallamakuu 10, mä oli piilossa ihan paniikissa, mutta Vinka hoiti homman  
Seuraaminen 10, nättiä oli
Liikkeestä maahan 10, joo
Luoksetulo 9½, Vinkaksi loistava
Liikkeestä seisominen 10, jee
Nouto 7, ihan kiva kun kokeessa tulee aina uusia ongelmia. Vinka irrotti kapulasta vasta toisella käskyllä.
Kaukot 8, lisäkäsky sivulta maahanmenoon ja muutenkin ällöttävän hitaat vaihdot
Hyppy 8, lisäkäsky esteen takana istumiseen
Kokonaisvaikutus 10, kuulemma iloista ja rodunomaista työskentelyä. Öö iloista? No kiva, että se näyttää siltä. Mun mielestä liikkeiden välissä siirtymiset paikasta toiseen oli tahmeat ja se ärsytti. Videolta taas näytti paremmalta kuin kehässä tuntui.
Kuitenkin AVO1 182,5p KP nuo SM-1 eli tyytyväinen pitää olla! Onse paras pieni laamapossu Vinkutin<3

Kun viimeinen avokoirakko teki liikkeitä, niin muistin, että Mindi tosiaan on korkkaamassa voittajan. Piti siis hakea onnesta soikeana oleva berni autosta ja tehdä vähän kaukoja ja luoksarin seisomista. Kiinni ollessaan Mindi jopa vähän piippaili.

Paikallamakuu 9½, oli kuulemma haistellut vähän maata
Seuraaminen 9½, aika loitokasta! puoli pistettä siitä, kun MÄ käännyin yhden paikallakäännöksen väärään suuntaan...
Liikkeestä istuminen 0, en ymmärrä
Luoksetulo 8, Mindiksi ihan jees stopit, yhden välin ravasi
Ruutu 0, miksimiksi oi miksi! Mindi lähti ravaten ruutuun ja vaikka mä tiedän, että se osaa hakea paikan ruudun takareunasta, mä huusin maahanmenokäskyn aivan ihme kohdassa. Lopulta Mindi makasi noin metrin ruudusta ulkopuolella. Loppu hieno.
Hyppynouto 10, osaa se nopeamminkin
Metalli 8, meni ja tuli ravilla. Kapulan luona oli sillei "hyi ällö".
Tunnari 0, vähän haisteli, mutta oli kai vähän paineessa, ei Mindi oikeesti OSAA tätä! Väärä siis tuli.
Kaukot 8, s-m tuli aika paljon eteenpäin, samoin s-i
Kokonaisvaikutus 10, iloista ja innokasta työskentelyä. Tykkäsin itsekin.
VOI0 186p

Oli muuten oikeasti jännää kisata VOITTAJASSA! Nyt mä voin sanoa kaikille, että mun koira kisaa voittajassa, eihän tuloksista tarvi puhua. Mindi oli mun mielestä hieno, teki innokkaasti ja oli liikkeitten välissä kivasti kuulolla. Kisapaikalla oli hirveä masennus, mutta nyt on jo parempi mieli. Saatiin lohdutuspalkinnoksi kiva pullo, joka kohottaa myös mieltä.
Tässä Mindin nuorten SM-kisojen virallinen palkintopose:

Oli hirveän kiva nähdä kaikkia ihmisiä ja niiden koiria ym ! Harmi kun oli viimeiset nuorten SM:ät mihin itse pääsee, mutta toivottavasti kaikkia näkee vielä joskus. Onskat kaikille tuloksiinsa tyytyväisille ja ei-tyytyväislle, jatketaan harjoituksia.